keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Oih minäkin rakastan sinua sade =n=





Heissan!
Olen pahoillani mutta
nukkejen kuvaukset ovat jääneet vähäisiksi
Suomen tyhmän takia.
Täällä päin on satanut melkein joka päivä ja sisäkuvat eivät
oikein säväytä =n=

Kuvasin kuitenkin aamuauringon paisteessa
teille musashootin Namista ja Conniesta.
Käytin uutta kamerajalkaa ekaa kertaa (se on semmonen
~40 cm korkee koirkeimmillaan :))
Vaikuttiko kuvien laatuun? Sen saa nähdä ;)

Ja ennenkuin siirrytään tämän päivän
postaukseen joudun ilmoittamaan että jään tauolle :(
Syynä on kuoromatka Californiaan jota ennen on
todella pitkiä harjoituksia joten nukkejen
kuvailu täytyy poistaa aikataulusta. Palailen tauolta
mahdollisimman pian matkan jälkeen eli 25 tätä kuuta jälkeen.
10 tunnin aikaeron totuttelemisen jälkeen on
siis aikaa kuvaamiselle.

Kuvasin myös juhannuksena kt.;n.
Voin julkaista sen tänne jossain vaiheessa
jos aika riittää...

Musashoottiin siis!

musashootti: Siskoni

 



 Kumpi meistä äidin pieni lempilapsi on?
Kenen hiukset ovat pellavaa ja kultaa?


 Kumpi isän ruususista tärkeämpi on?


Kenen olkapäällä taivaanlintu laulaa?


 Sinä olet minun siskoni,


 en tahdo että kilpailumme jatkuu.


 Sydämeni murtuu.


 Sinä olet minun siskoni,


 en tahdo että erkanemme koskaan.



 Tule mua vastaan, oi siskoni mun.


 Miksi meidän ympärillä pelko asustaa ehkä
vastausta ei löydy enää koskaan?


 Tiedän että kaikkea ei saata unohtaa,


 mutta toivon että anteeksi voi antaa.


 Sinä olet minun siskoni.


 En tahdo että kilpailumme jatkuu.


 Sydameni murtuu.


 Sinä olet minun siskoni.


 En tahdo että erkanemme koskaan.


 Tule mua vastaan, oi siskoni mun.


 Kumpi vanhemmille rakkain on?


 Kumpi onneton ja kumpi lohduton?


 Hiljaa piikkejänsä kasvattaa.


 Yksinäiset ruusut hiuksillaan.


 Pellavaa ja kultaa.


 Sinä olet minun siskoni.
En tahdo että kilpailumme jatkuu.


 Sydämeni murtuu.


 Sinä olet minun siskoni.
En tahdo että erkanemme koskaan.


 Tule mua vastaan...





 Tule mua vastaan...











 Sydämeni murtuu...
























 ♥♥♥

Rakentavaa kommenttia?

♥♥♥

6 kommenttia:

  1. Mitään rakentavaa ei yksinkertaisesti ole...
    Imsosorry

    Koska tuo oli niin ihana shootteroinen ❤️
    Namiherkkupala oli oikein söpösenä ja Converse connie (anteeks nää mun lempinimet x3) on myöskin niin ihana nukke että HUHHUH

    Valoitus oli kohdallaan ja kuvia oli mukavaan tahtiin. (Ohmygodnyttuleerakentavaaehkä) Välillä tosin nuo kuvaajan varjot häiritsivät tuolla, mutta ei paljoa, ja on vähän huono muuttua näkymättömäksi. Ihana kokonaisuus ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;___; Joo noi varjot oli välillä pakollisia koska en saanut asetuksia muuten hyväksi :/ Mutta kiitos rakentavasta kommentista :)

      Poista
  2. Oi varmaan yksi ihanimmista shooteista mihin olen törmännyt! ^^♥ :33

    VastaaPoista
  3. Oij, suloisempaa shoottia ei juuri nyt tule mieleen kuin tämä <33 ;-; Conin hiukset tosiaan on pellavaaaa ja kultaaaaa (eeh) koska tuo valoitus on kirkas ja kesäinen ympäristö sopii näihin sanoihin ~ (olet nähnyt ja kokenut memeyn rakentavan kommentin joten ei sitä nyt)

    VastaaPoista
  4. Ihana shootti =u= en voi muuta sanoa :3

    Mutta, sinut on haastettu! x3
    http://pahkinajuttuja.blogspot.fi/2015/07/haasteita-sun-muuta-mukavaa-d.html

    (en pakota osallistumaan cx)

    VastaaPoista